Isaacman: Humanoidirobotit rakentavat kuun infrastruktuuria – NASA valjastaa tekoälyn vanhan datan löytöihin

Ennen astronauttien saapumista kuuhun lähetettäisiin laskeutujia ja kulkijoita lähes kuukausittain kaupallisten kuukuljetusten CLPS-ohjelman avulla. Niiden tehtävänä olisi selvittää, miten laitteet toimivat etelänavan poikkeuksellisen vaikeissa oloissa ja miten alueen vesijäätä voitaisiin hyödyntää.

Ensimmäinen vaihe jättäisi Isaacmanin kuvauksen mukaan jälkeensä paljon käytettyjä laskeutujia ja rikkoutuneita kulkijoita. Hän vertasi sitä eräänlaiseen romuvarastoon, jonka avulla opitaan selviytymään kuun pinnalla. Vasta myöhemmin infrastruktuuria alettaisiin rakentaa suunnitelmallisemmaksi kokonaisuudeksi.

Humanoidirobotit tulisivat mukaan, kun Starshipin kaltaiset raskaat alukset pystyvät kuljettamaan kuuhun suuria massoja ja avaruudessa tapahtuva tankkaus sekä kokoonpano toimivat luotettavasti. Isaacmanin mukaan robottien tehtäviä olisivat esimerkiksi:

• tukikohdan rakenteiden rakentaminen
• materiaalien ja tarvikkeiden siirtäminen
• vaaralliset huoltotyöt pinnalla
• astronauttien tarvitsemien laitteiden valmistelu.

Ajatus perustuu siihen, että astronautin pitäisi joutua ulos suojatusta elinympäristöstä vain, jos robotti ei pysty tehtävää hoitamaan.

Podcastissa mainittiin Tesla Optimus mahdollisena esimerkkinä tällaisesta robotista. Isaacman ei kuitenkaan ilmoittanut, että NASA olisi valinnut Optimuksen tai tehnyt siitä hankintapäätöstä. Hänen oma arvionsa oli, että jokin humanoidirobotti voisi päätyä Blue Originin tai SpaceX:n miehittämättömälle kuulaskeutujalle jo seuraavien neljän–kuuden vuoden aikana. Hän sanoi yllättyvänsä, jos joku ei yrittäisi ”ujuttaa” robottia mukaan.

Kyse oli siis arviosta, ei vahvistetusta laukaisusuunnitelmasta. Isaacman pitää humanoideja ennen kaikkea ihmisen työpanoksen monistajina. Marsissa niiden rooli voisi olla samanlainen, mutta esimerkiksi Titanin, Europan tai Enceladuksen kaltaisille kohteille hän lähettäisi mieluummin tarkoitukseen optimoituja luotaimia kuin ihmisen muotoisia robotteja.

Isaacmanin mukaan seuraava askel on antaa tekoälyn päättää lennon aikana, mikä tieto on arvokkainta ja mitä kokeita tai mittauksia kannattaa tehdä seuraavaksi. Hän nosti esimerkiksi Venukseen suunnitellun Da Vinci -tehtävän. Venuksen tiheässä ja kuumassa ilmakehässä luotain ei todennäköisesti selviä pitkään, joten sen pitäisi:

1. analysoida keräämäänsä tietoa lennon aikana
2. ohjata toimintaansa sen perusteella
3. asettaa havainnot tärkeysjärjestykseen
4. lähettää Maahan olennaisin aineisto ennen tuhoutumistaan.

Tämä ei tarkoita, että tekoäly korvaisi tutkijat. Se tarkoittaa, että tutkijat saisivat käyttöönsä valikoidun ja mahdollisimman hyödyllisen aineiston tilanteissa, joissa kaikkea ei voida siirtää Maahan.

Isaacman visioi vastaavan autonomian yleistyvän myös Marsin, Saturnuksen kuiden ja muiden kaukaisten kohteiden luotaimissa. Hänen mukaansa tekoäly voisi tulevaisuudessa päättää itsenäisesti, mikä havainto on tutkimisen arvoinen ja miten rajallinen toiminta-aika käytetään.

Ratkaisuksi Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Valkoisen talon tiede- ja teknologiapolitiikan toimiston johtaja Kratsios ovat Isaacmanin mukaan käynnistäneet Genesis-ohjelman. Sen ajatuksena olisi keskittää tekoälyn laskenta- ja kehitysresursseja eri virastoilta energiaministeriöön, jolla on ennestään merkittävää laskentakapasiteettia.

Isaacman sanoi NASA:n esittäneen Genesis-ohjelmaan kaksi pääteemaa.

Ensimmäinen on: mitä NASA on jo missannut ja mitä se on vaarassa missata?

NASA on kerännyt vuosikymmenten ajan valtavia määriä havaintoja avaruuslennoilta, kaukoputkilta ja Maan havainnointijärjestelmiltä. Vanhoista aineistoista voisi löytyä ilmiöitä, joita tutkijat eivät aikanaan osanneet etsiä tai joiden merkitys jäi huomaamatta.

Isaacman mainitsi esimerkkinä Texasissa asuneen nuoren, joka löysi tekoälyn avulla uusia galakseja NASA:n arkistodatasta. NASA on hänen mukaansa tarjonnut nuorelle harjoittelupaikkaa, jonka tämä saattaa aloittaa vuonna 2027.

Tekoälyn tarve kasvaa entisestään, kun uudet observatoriot ja satelliittijärjestelmät tuottavat aiempaa enemmän aineistoa. Esimerkiksi Nancy Grace Roman -avaruusteleskoopin on määrä kuvata taivasta huomattavasti Hubblea laajemmalla näkökentällä ja suuremmalla nopeudella.

Toinen Genesis-ohjelmaan liittyvä teema on Isaacmanin mukaan ulottuvuuden laajentaminen: tekoälyä käytettäisiin uusien alusten, propulsiojärjestelmien ja avaruuslentojen suunnitteluun. Hän yhdisti tämän ennen kaikkea siihen, miten avaruuden pitkät etäisyydet voitaisiin tulevaisuudessa ylittää tehokkaammin.

Isaacman sanoi, että jos SpaceX ja Elon Musk panostavat avaruuden datakeskuksiin, niiden syntymistä on vaikea pitää epätodennäköisenä. Hän ei kuitenkaan esittänyt NASA:n sitovaa ohjelmaa niiden rakentamiseksi.

Hänen näkökulmansa on ennen kaikkea taloudellinen. Laukaisut, Maan havainnointi ja viestintä ovat jo avaruusliiketoiminnan toimivia alueita. Datakeskukset voisivat muodostaa uuden tulonlähteen, joka auttaisi rahoittamaan esimerkiksi avaruusasemia, kuun infrastruktuuria ja muuta tutkimusta.

Isaacman suhtautui silti varovaisesti ajatukseen, että kuusta syntyisi automaattisesti kannattava talous. NASA ei hänen mukaansa voi vielä luvata, että kuuperäisen regoliitin eli irtonaisen kivimateriaalin louhiminen, jalostaminen tai käyttäminen tuotantoon olisi taloudellisesti järkevää. Myös materiaalien kuljettamisen ja valmistamisen kustannukset ovat avoimia kysymyksiä.

Datakeskusten taloudellinen kannattavuus on siis Isaacmanin mukaan lupaava mahdollisuus, ei todistettu liiketoimintamalli.

Hänen mukaansa ratkaiseva edistysaskel on rakettien nopea uudelleenkäytettävyys. Starshipin tavoitteena on käyttää uudelleen myös aluksen yläosa, joka perinteisesti menetetään laukaisussa. Blue Originin New Glennin ensimmäinen vaihe on jo suunniteltu uudelleenkäytettäväksi, ja Stoke sekä Rocket Lab kehittävät omia uudelleenkäytettäviä ratkaisujaan.

Isaacman antoi käytännön esimerkin: kuun pinnalle voitaisiin mahdollisesti sijoittaa maan päällä jo rakennettu ja käyttämättä jäänyt tutkimusajoneuvo. Kalleinta ei tällöin välttämättä olisi ajoneuvon muuttaminen kuuoloihin tai sen ydinpolttoaine, vaan yksinkertaisesti kuljetus kuuhun.

Etelänapa on kiinnostava, koska pysyvästi varjostetuissa kohdissa voi olla vesijäätä. Samalla juuri varjoisuus tekee alueesta vaikean: lämpötila, valaistus, viestintä, sähkön saatavuus ja laitteiden toimintavarmuus muodostavat yhdessä ongelman, jonka Isaacman sanoi olevan joiltain osin Marsia vaikeampi.

Läheinen kuu toimii silti koepaikkana. Jos laite tai toimintatapa epäonnistuu, paluu Maahan kestää päiviä eikä kuukausia tai vuosia. Kuussa opittuja ratkaisuja voitaisiin myöhemmin käyttää Marsissa.

Hän perusteli arviotaan Kiinan niin sanotulla toisen tulijan edulla. Isaacmanin mukaan Kiina voi rakentaa ohjelmansa alusta asti keskittyen muutamaan tavoitteeseen ilman NASA:n vuosikymmenten aikana syntynyttä organisaatiotaakkaa.

Hän kuvasi Kiinan siviiliavaruusohjelman myös kytkeytyneen uudelleen sotilaalliseen toimintaan. Yhdysvaltain ja Kiinan välinen kilpailu on hänen mukaansa tällä hetkellä selvästi kilpailua, ei samanlaista yhteistyötä kuin NASA:n ja Venäjän välillä Kansainvälisellä avaruusasemalla.

Yhdysvaltain ja Kiinan välistä NASA-yhteistyötä rajoittaa niin sanottu Wolf Amendment. Isaacmanin mukaan NASA:lla ei siksi ole Kiinan kanssa vakiintuneita suoria toimintanormeja samalla tavalla kuin Venäjän kanssa.

Kilpailu ei hänen mukaansa silti väistämättä johda konfliktiin. 1960-luvun avaruuskilpailu vauhditti teknologista kehitystä ja johti myöhemmin yhteistyöhön. Isaacman pitää myös mahdollisena, että kuussa on riittävästi tilaa useille toimijoille, vaikka arvokkaimmista paikoista voi syntyä kilpailua.

• Yhdysvaltain astronauttien palauttamiseen kuuhun
• pysyvän kuutukikohdan rakentamiseen
• ydinvoiman ja ydinpropulsion käyttöönottoon avaruudessa
• avaruuden kaupallisen talouden kasvun mahdollistamiseen
• elämän etsimiseen maailmankaikkeudesta.

Hän vertasi tavoitetta 1960-lukuun, jolloin Mercury-, Gemini- ja Apollo-ohjelmat etenivät toisiaan seuraavina vaiheina. Isaacmanin mukaan NASA:n ei pitäisi rakentaa heti yhtä valtavaa ja helposti peruttavaa megahanketta, vaan ohjelmia, joita seuraava hallinto voi hidastaa tai nopeuttaa ilman koko suunnitelman romahtamista.

Sama koskee tutkimuslentoja. Isaacman sanoi, ettei halua NASA:n tyytyvän hankkeisiin, jotka käynnistyvät vasta vuonna 2035 tai 2045. Hänen tavoitteenaan olisi saada näyttäviä tiedelentoja liikkeelle vuosittain.

Hän kuvasi hanketta tarkoituksella keskeneräiseksi mutta käytännölliseksi lähtökohdaksi. Tavoitteena ei ole rakentaa heti täydellistä Mars-alusta, vaan siirtää ydinteknologia laboratoriosta toimivaan avaruusjärjestelmään.

Isaacman pitää todennäköisenä, että ensimmäinen miehitetty Mars-lento käyttäisi kemiallista ja ydin-sähköistä propulsiota yhdessä. Ydinvoima voisi vähentää riippuvuutta kryogeenisestä tankkauksesta ja tarjota Marsin pinnalle jatkuvaa energiaa.

Hän arvioi, että NASA voisi teoriassa lähettää neljä astronauttia Marsiin ja takaisin seuraavien 10–15 vuoden aikana, jos ydinvoimaan, uudelleenkäytettävyyteen ja kaupalliseen laukaisukapasiteettiin investoidaan. Tämä on hänen oma tavoitearvionsa, ei aikataulutettu NASA:n lentopäätös.

Mars-lentoa edeltäisi vaiheittainen ketju: raskaan kaluston kuljettaminen kiertoradalle, alusten kokoaminen ja tankkaus siellä, kuun infrastruktuurin rakentaminen, paikallisten resurssien hyödyntämisen testaaminen sekä ydinvoiman kokeilu kuussa. Isaacmanin mukaan kuu on ennen kaikkea harjoittelupaikka Marsia varten.

Hän arvioi myös, että ensimmäisen ihmisiä kuljettavan Mars-lennon toteuttaisi todennäköisemmin NASA kuin yksityinen yritys, koska NASA ei suunnittele yksisuuntaisia miehitettyjä lentoja. Yksityinen Mars-lento voisi muuttua nopeammaksi, jos SpaceX keskittäisi kaiken pääomansa ja suunnittelunsa kuun sijasta suoraan Marsiin.

Hänen mukaansa osa materiaalista voi myöhemmin osoittautua esimerkiksi:

• sääpalloksi
• linnuksi
• ohjukseksi
• toiseksi lennokiksi
• Iranin yksisuuntaiseksi hyökkäyslennokiksi.

Ongelma on usein heikkolaatuinen tai rajallinen data. Infrapunakamera voi kuvata taistelualueella jotain, joka näkyy vain kuvan reunassa. Ilman parempaa kuvakulmaa tai lisätietoa ei välttämättä voida ratkaista, mistä kohteessa on kyse.

Isaacman korosti eroa sanojen selittämätön tällä hetkellä ja selittämätön periaatteessa välillä. Hän sanoi, ettei hänellä ole tietoa avaruusalusten maahansyöksyistä, biologisista näytteistä tai salaisesta ohjelmasta, jossa tällaisia aluksia olisi yritetty tutkia tai käänteismallintaa.

Podcastissa esitettyihin ilmiantajien väitteisiin vuosikymmeniä jatkuneesta Yhdysvaltain hallinnon ja yritysten UAP-ohjelmasta hän ei ottanut kantaa niiden uskottavuuden puolesta. Hänen mukaansa valtion palveluksessa työskentely tai turvallisuusselvitys eivät yksin takaa, että henkilön tulkinta näkemästään on oikea.

Isaacman pitää silti julkistamista tärkeänä. Hänen mukaansa aineiston levittäminen antaa riippumattomille tutkijoille ja niin sanotuille kansalaistieteilijöille mahdollisuuden arvioida havaintoja itse. Hän sanoi myös, että monet havainnot näyttävät liittyvän alueisiin, joilla Yhdysvallat käyttää laivastoa tai testaa uusia asejärjestelmiä.

NASA voisi kuitenkin tukea asteroidien hyödyntämistä palkinnoilla tai yhteistyöllä. Isaacman viittasi America's COMPETES Act -lain mahdollistamiin kannustimiin ja mainitsi esimerkkinä 25 miljoonan dollarin palkinnon, mutta korosti puhuvansa hypoteettisesti.

Yksityisten astronauttien määrän kasvaessa NASA:n tehtävä voisi olla heidän kouluttamisensa ja sertifiointinsa. Isaacman pitää lääketieteen ammattilaisia erityisen tärkeinä, sillä avaruuslentojen fysiologiset ja psykologiset ongelmat voivat olla Marsiin mentäessä suurempi rajoite kuin itse kuljetustekniikka.

---

Podcast: Moonshots – Jared Isaacman: NASA's Moon Base by 2028, Optimus Robots on the Moon, and 15 Years to Mars | Ep #274
Lähdelinkki: YouTube